keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Keikka Tampereella 21.11.2015!



Kasevan ensimmäinen aktiivikausi käsitti vuodet 1974–1982, ja 2000-luvun alussa yhtye kasattiin uudelleen esiintymään täysille konserttisaleille ympäri Suomen. Kuulijakunta ulottuu kolmeen sukupolveen.

Nykyään Kaseva keikkailee harvasti ja valitusti, ja hemmottelee fanejaan nyt kunnon klubikeikalla. Paikkana Tampereen Hullu Poro.

Saako konkariyhtye vielä ihmiset laulamaan Hei hei hei Marille, mukana Striptease-tanssijan keinutuksessa ja kyyneleet kuulijakunnan silmiin timanttisilla balladeillaan kuten Tyhjää, Kun Maailma elää ja Vanha mies? Me uskomme, että tulossa on ainutlaatuinen ilta, joka on enemmän kuin keikka muiden joukossa.

Jee, nähdään siellä!

2 kommenttia:

  1. Liian myöhään huomasin keikan eli tänään. Nyt katseleen Kasevaa dvd:ltä. Lahdessa muutama vuosi sitten oli Monen vuoden jälkeen konsertti ja ehdottomasti paras sekä nostalgisin suomalsibändin konsertti jossa olen koskaan ollut. Onko keikkoja tulossa lisää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehdottomasti!
      Aika ja paikka ovat vielä toistaiseksi suuri salaisuus mutta, ehdottomasti tulemme tätä kautta siitä ensinmäiseksi kertomaan.

      Poista